Hiljaiseloa joitakin vuosia viettänyt Runo&Peli-hanke on herätelty uudelleen eloon. Viime vuoden lopulla tiimimme – minä, Mikael ja Kristian – kokoontui Jyväskylän Kirjailijatalolla ja juhlallisesti päätti ottaa tavoitteekseen Runo&Pelin viimeistelyn julkaisukelpoiseksi.
Tuntuu siltä, että pelin ”unohtaminen” joksikin aikaa – vaikka ei sitä kyllä täysin unohdettu, itse asiassa silloin tällöin on tullut kaivettua työversio esiin ja pelailtuakin – on tehnyt hyvää sen kehittämiselle. Etäisyyden ottaminen auttaa näkemään kokonaisuuden paremmin, tässäkin.
Niin sääntöihin kuin pelimekaniikkaan on nyt tehty parannuksia ja sanastoakin on suunniteltu aiempaa tavoitteellisemmin. Pelitestaus viitoittaa tietä projektin edetessä: on tärkeää saada kokemuksia ja palautetta mahdollisimman monenlaisilta pelaajilta.
Keväällä suunnittelimme jo isompia avauksia, kokonaisen päivän tai mahdollisesti jopa viikonlopun kestävien pelitestaustapahtumien järjestämisiä. Mutta sitten tuli sama seinä vastaan kuin niin monella muullakin iloisella asialla kuluneena vuotena 2020: korona. Tapaamisia on pitänyt perua, asioita jättää tekemättä.
Vaikka projekti ei olekaan kevään ja kesän aikana edennyt siten kuin ajattelimme, tuntuu se nyt kuitenkin tärkeämmältä kuin koskaan. Lautapelin suunnitteleminen silloin, kun kokoontumisia rajoitetaan, turvavälejä korostetaan, pinnat desinfioidaan ja inhimillinen kosketus kielletään, melkein hengittäminenkin – se antaa lohtua ja toivoa: tilanne ei voi kestää ikuisesti, ja jonakin päivänä taas kokoonnumme ystävien kanssa nauramaan ja viihtymään yhteisen pöydän ääreen.
Silloin Runo&Peli nostetaan laatikostaan ja viisisataa sanalaattaa levitetään pöydälle. Niitä tekee mieli hypistellä: kun ottaa käteensä yksittäisen sanan, sulkee kämmeneensä kokonaisen maailman. Tuntuu tärkeältä koskettaa samoja asioita kuin muutkin pöydän ympärille kokoontuneet, tuntuu tärkeältä hengittää samaa ilmaa ja antaa molekyylien virrata – olla yhdessä.
Ja sitten pelataan.
No comments:
Post a Comment