Testipeleissä tavoitekorttien pakka on elänyt koko ajan. Edelleenkin siinä on kovin vähän kortteja - vähintään tuplamäärä tarvittaisiin, jotta testipelit muistuttaisivat paremmin oikeaa pelitilannetta. Oman testipelini tavoitepakassa on tällä hetkellä 20 jossain määrin hyvältä vaikuttavaa korttia:
- lähtö
- pelko
- anteeksiantaminen
- vankila
- intohimo
- muistinmenetys
- köyhän rukous
- vallankumous
- mustasukkaisuus
- kaipaus
- eka kerta
- humala
- krapula
- itsemurhaviesti
- naisvartalo
- miesvartalo
- väkivalta
- hulluus
- kielletty rakkaus
- addiktio
Mielenkiintoiset aiheet ovat tuntuneet toimivan parhaiten - samoin sellaiset, joihin on edes jollakin tapaa helppo löytää tarttumapintaa omasta kokemusmaailmasta.
Peliteknisesti ongelmaa on aiheuttanut se, että jos tavoitekortti vaikuttaa täysin toivottomalta suhteessa ensimmäisen vaiheen aikana syntyneeseen runoon, suuri rooli on niillä viidellä sanalla, joilla lähtee pelamaan toista vaihetta. Mutta, jos nuo viisi sanaakin ovat täysin toivottomat, pelaamisen mielekkyys kärsii. Siksi viime kerralla muutettiinkin kokeeksi sääntöjä niin, että toisen vaiheen alkaessa jokainen nosti itselleen vielä kolme sanaa lisää.
Ei kukaan ainakaan valittanut.
No comments:
Post a Comment